maanantaina, maaliskuuta 28, 2011

porkkanapipo




Keväisempi porkkanapipo takatalveen.

Automatkalla tikutettua sukkaa ja jemmaan jäänyttä.

Sen vihreän kerän lumoa,
hiukan hattumaista.
Odottaa jatkamistaan.

Ja viimeiseen kuvaan laulu;
minun siskoni on lankakauppias joka kutomisvimmaani villitsee....

maanantaina, maaliskuuta 21, 2011

sunnuntaina, maaliskuuta 20, 2011

eksyksissä etelässä

Laskettelua alaspäin,
halki Suomen.
Sinne jäi Lappi ja sen ehtymätön lumo.

Oma koti,
se paras pesäpaikka.
Silti olo on levoton.
Tahtoisi vielä olla toisaalla.
Tahtoisi katsoa tunturimaisemaa,
kuunnella hiljaisuutta hiihtolenkillä.


Kotona kuljen tuttuja askeleita.
Käynnistän koneita, tyhjennän ja täytän.
Mistään en saa kiinni,
ehkä huomenna.

Pienin kysyi aamulla keittiössä;
isi?
Vielä nukkumassa.
pappa?
"pappa on mammalassa" vastasi pienempi poikanen siskolleen.
Totuttelua sekin.

tiistaina, maaliskuuta 08, 2011

tiistai tajunnasta

Pöydän päässä lentää riisit.
Vaaleanpunainen pitsihuivi käsissäni,
vasta valmistumassa.

Maljakossa naiseuden tulppaanit,
hän muisti.

Kuumelääkkeitä,
ylimääräistä juotavaa.
Pilkotut paprikat ja jäähtynyt kahvi.

Jokinen radiossa.
Puhelimessa ilmoittaa kohta tulevansa.
Pieni siivoaa ruokaessunsa taskua,
ei olisi tarvinnut.
Kukkakaali kadonnut,
varmaan vahinko.

Kuumeinen palelee,
ei hyvä.
Toinen alkanut yskimään.
En tykkää siitäkään.

Tästä vaaleanpunaisesta tykkään
ja vihreistä trikoopalloista.

maanantaina, maaliskuuta 07, 2011

piiperrystä

Ensimmäinen sana,
mikä tuli mieleeni kuvaillakseni viimeaikaisia töitäni.
Piiperryksiä.


Palatossujen kasaan kursimisia.
Hiihtopipo isille;
Regia 4-fädig crazy color


Ystävän esikoiselle junasukat.


Ja kuopukselle kauan kaivattu pupu.
Pupun sisarusparvi näyttää melko hoikalaiselta,
eikä kylpypäiväkään olisi pahitteeksi.

keskiviikkona, maaliskuuta 02, 2011

puikotettua



JUNASUKAT
Novitan Pehmovauva
100% polyamidi

Lanka on vaatinut ostamaan,
tuntunut kivalta käsiin.
Odotin silloin pienintämme.
Nimi ehkä pakotti ostamaan?

Kerät pyörivät korissa.
Tuntuu melko luonnottomalta kutoessa.
Luistaa ja aiheuttaa olon, jotta lanka hiplaisi.


En luovuta,
eihän hankittuja lankoja voi hylätä.
Aion voittaa tämän taistelun.


PUNAISET TOSSUKAT
Novitan 7 veljestä,
värin nimi päässyt unholaan.
Ihana väri!
Aloin ikävöimään samantien kun korinpohjalta tossut löytyivät.
Olivat hautautuneet odottamaan parin pikkusauman ompelua.
Ei hätää,
aivan sopivat 1v3kk jalkaan!


JAKKU
Ohje: Moda 2/2009
Koko: 120cm
puikot: 4mm
kulutus: 145g
Lanka: Sirdar; Crofter Dk (fair isle effect dk)
          65% akryyli, 25% puuvilla, 15% villa 


Tämän langan kanssa toinen kohtaaminen.
Minä sulin.
Jakku vaati etenemään.
Lanka tahtoi näyttää kaikki väri-/kuviosalaisuutensa.


En ole vieläkään virkannut.
Tai olen mä, 
mutta en uudesta kirjasta ohjeita kurkkinut.
Tänään jatkan sinistä hupparitakkia, 
samaiseen koriin hautautuneita palatossuja.
Oranssit tossut saavat kömpiä koriin.


Jotain uutta puikoille.
Vielä en tiedä mitä.

pakastimen kevät


Tyhjäksi käy ennenku tyhjenee.
Iltapalaksi ja aamuksikin.
Vispipuuroa
sekä huonosti kaupaksi käynyttä raparperikiisseliä.
Houkutusmansikat jo syöty,
vadelmat piristi, mutta eivät yhtä tehokkaasti.

Herukkapensaat vielä lepäävät.

tiistaina, maaliskuuta 01, 2011

taitekohdassa






Pari viikkoa paukkupakkasia.
Perjantaina vielä ihan talvi.

Lauantaina lauhtui,
pyhänä tienpenkat mustina.

Aurinko.
Yltäkylläinen valoterapia,
lämpöterapia.
Yhtäkkiä se on täällä.


Varovaisesti.
Hakkaan jäätä lapiolla,
kuuntelen räystäiden laulua.
Siristän silmiäni ja lumoudun lämmönsäteistä.

Toisaalla tunnen haikeutta.
Kaipaan paksuinta villatakkiani,
tuplavillasukkia.

Pitäisi kömpiä talvipesästä ja olla ahkera.
Sivuutan nopeasti taimilaatikko-mainokset, oksasaksi uutiset.
En tahdo idättää.
Tahdon herätä rauhassa,
pitää kiinni talvesta ja antaa kevään viedä.