Yöelämää pitkästä aikaa,
syy edelleen epäselvä.
Kello täten soi aivan liian aikaisin.
Alakerrassa sentään ihana lämpö vastassa,
kiitos eilisillan lämmityksen.
Nyt toinen kerta kun pönttikset lämmitettiin tällä syyskaudella.
Auton lasit umpelojäässä.
Illalla viimeiseksi satoi,
yöksi pakasti.
Rapsuti-rapsuti,
alkoi jo silmänreiät sulamaan.
Yksi aamumörkö liikkeellä,
oli niin huono aamu että.
Kivasti tarttuu ärsytys,
onneksi ei kovin tiukasti,
jo helpottaa.
Huomenna syyskuu taaksejäänyttä.
Piha jo lehtien vallassa,
tällaisia pakkaspiikkejä.
Vähän niinkuin talvi olisi tulossaan.
Lisää sormikkaita kutimille,
pipoa, lapasta ja muuta kylmän karkoitinta.
Syksyn ihanuutta,
oikeasti ihanaa!
Eskarissa vietettiin tänään avoimien ovien aamupäivää.
Meidän pieni suuri mies oli asiasta hurjan innoissan jo kutsun kotiin tuodessaan.
Kutsun päälle oli piirretty sininen traktori.
Tässä viikon mittaan into vain kasvoi.
Oli siivottu pulpetit, eskarin tavarakaappeja.
Eilen leipoivat tarjottavaa,
vähän salaista.
Kutsuja varmisteli kovasti jotta ollaanhan tulossa.
Asia jota ei sydämellä varustettu voisi sivuuttaa,
tietenkin oltiin tulossa ja mentiin tutustumaan.
Siellä pieni isäntä oli toivottamassa tervetulleksi.
Aloitimme pulpetin esittelystä, eskarikirjan selaamisesta.
Isäntä kertoi liitutaululle kiinnitetyistä viikkokalenteri-jutuista,
seinille kiinnitetyistä taiteista.
Ja pääsimme salaista leipomusta maistamaan,
rapoisia kaurakeksejä.
Lasten aamupiiriä istuimme katselemassa.
Kaikki pienet-suuret lapsoset intoa puhkuen,
meidän tähtisilmä siellä muiden mukana.
Nämä on näitä,
hetkiä joissa on enemmän.
Suurta rakkautta, ylpeyttä, onnen tunnetta, haikeutta.
Lähes viiltoa siitä jotta pieni-suuri on ottanut taas yhden askeleen.
Sellainen askel itsestä poispäin jotta on helpompi itsekin nähdä,
ei vain tuntea...
Vähän pitänyt hiljaista kudinrintamalla.
Kutimet kyllä pyörivät,
mutta hidastempoisesti.
Syy ja selite;
liikaa häiriötekijöitä, joista olen koittanut päästä eroon.
Siivousta, siivousta, siivousta.
Tänään levittelin matot jo lattiaan,
ripustelin muutamia verhoja.
En siis uutta pesää rakentele vaan palautan vanhaa kesäteloilta lämpimämmäksi.
Yläkerta vielä odottaa tätä loppusilausta.
Toimitaan jahka saan kirpputorille tavarakassit purettua,
asuntovaunuun sinne kuuluvaa omaisuutta.
Kutimilla pyörii vähän lilaa,
operaatio sormikas ja armoton polte.
Selän takana malttamattomana seisova herrashenkilö.
"äiti, sä aina ostat noita lankoja"
Samainen herrashenkilö seuraavalla ostosreissulla pyöritteli lankakeriä,
"äiti, tämä olisi aika hienoo"
Ensiksi ostin
ja seuraavalla kerralla tyydyin täydentämään vain ohjevalikoimaa,
herrashenkilön ihanista löydöistä huolimatta.
Nyt on SE villatakki valmis.
Eilen valmistui.
Illalla ei uni meinannut tulla silmään uudella omistajalla.
AkuAnkkoja, piirtelyä.
Aamulla esitteli vinon pinon yötaidetta,
tässä yksi
"siinä mä olen uusi villatakki päällä"
Malli on Novita-lehdestä,
veikkaan vuotta 2006 (lehteä ei löydy korista, mutta kopioitu ohje silloin otettu talteen)
Koko 122/134cm.
Ihan ohjeen orjana en osannut taaskaan olla,
mutta lähes täysin.
Jätimme mallissa olleen vyöjutun tekemättä
ja korvasimme toivejutulla; taskuilla.
Lankana 7veljestä.
Kaikki oman taikakorin kätköistä.
Klaukkalasta,Kuopiosta,Karkkilasta ja Lempäälästä.
Näin muistelisin lankahyllyjen sijainteja, mistä ovat mukaan tarttuneet.
Loppukevennykseksi sitten pikkujalkojen tossuja.
Yksi pari odottaa kasaamista taas kudinkassissa,
piti purkaa vieroitusoiretta joka meinasi vallata välillä villatakki,
uusi isompi neule.
Nyt on uusi projekti puikoilla,
vielä en osaa sanoa tykkäänkö
vai lähteekö aamun sarastaessa purkuun...
"kun sä pääset kotiin,
sitten kyllä kudot vaan"
Tällaisen määräyksen sain esikolta, jonka koululääkärin tarkastuksessa olin mukana aamupäivällä.
"onko se nyt enää tuo yksi hiha kun on kesken?
sehän on nopea kutoa"
"ja ne isot taskut sitten,
voit kyllä kutoa ne vaikka joskus myöhemmin"
Ei siis mikään kiire.
Napitkin on valmiiksi valittuina pöydän kulmalla.
Oishan se kiva,
kutoa vaan...
Ruokahuolto ja pyykkitupa huutavat hommiin.
Pölykoirien karkoitusurakasta puhumattakaan.
Josko kohta syön,
sitten pienet ruokalevot=kutomistuokio....
